Sivut

maanantai 26. syyskuuta 2016

Yllätysretkiä ja sammakonreisiä

Mainittiin meidän pomoille, että olisipa kiva päästä vierailemaan Siem Reapissa sijaitsevassa Wat Bo:n koulussa, josta on Suomeen saakka kuulunut kehuja. Seuraavaksi huomasimmekin jo pakkaavamme reppuja ja yllättävä extempore roadtrip Siem Reapiin alkoi. 

Sekalainen sakkimme saapui Siem Reapiin illalla. Vatsat kurnien lähdettiin saman tien kohti Night Marketia. Härregyyd mikä turistihelvetti seesteisen Battambangin jälkeen! Tottakai kaikessa on puolensa, täällä esimerkiksi varmasti tapaa muita reissutovereita ympäri maailmaa. En vaan yhtään syty tällaisiin turistirysiin, jossa jopa valokuvien ottamisesta peritään maksu. Olispa kovin erilainen mielikuva tästä maasta, jos asuttaisiin siellä. Toisaalta jos etsisi reppureissaajaseuraa ja hyvää bilemestaa, niin tässä olis mun ykkössuositus.

Yllättävää että eksyttiin tänne?

Seuraavana päivänä kierreltiin kaupunkia jalkaisin. Päällimmäiseksi fiilikseksi paikasta jäi turismi sekä aasialaisen ja länsimaalaisuuden sekoitus melkolailla kaikessa aina kaupungin ulkonäöstä ruokaan ja palveluihin.



Angkor Wat:ia päästiin tällä kertaa ihailemaan vain kaukoetäisyydeltä.

Pääsyy Siem Reapiin menoon oli vierailu Wat Bo:n alakoulussa. Koulun rehtori on muokannut tavallisesta 6000 oppilaan valtion koulusta todella toimivan ja modernin koululaitoksen. Rehtori on varsinainen visionääri, tienraivaaja. Muutos on vaatinut rehtorin uudenlaisten näkemyksien ja rohkeiden kokeilujen lisäksi tietysti paljon aikaa, mutta koulua katsellessa näkee heti, että se on ollut kaiken vaivan arvoista. Ajateltiin, että tutustuminen tällaiseen paikalliseen menestystarinaan voisi antaa vinkkejä myös meidän Dream School -projektiin ja sen onnistumiseen.


Meidät toivotettiin tervetulleiksi monilla koulun kuoron ja bändin esittämillä paikallisilla kipaleilla sekä tansseilla. Herra rehtori itse soittaa rumpuja!

Koulurakennukset ovat uudet ja ehjät, mikä on tosi harvinaista. Koulun opettajista ilmeisesti poikkeuksellisen moni on oikeasti ammattitaitoinen ja ylipäänsä koulun ilmapiiri vaikutti nopean vierailun aikana yhtenäiseltä ja ennen kaikkea tasa-arvioselta. Yksi vaikutuksen tehnyt uudistus olivat koulubussit, jotka paitsi tekevät oppilaiden koulumatkasta turvallisemman, myös säästävät vanhempien kuljetuksiin käyttämää aikaa, joka oli aiemmin ollut työnteosta pois. Koulubussi maksaa vanhemmille 7,5 $ kuukaudessa, kun he aiemmin käyttivät kuljetuksiin keskimäärin 15 $ kuussa.


Ekaluokkalaiset jonossa. Itsellä sujui varmasti ihan yhtä hyvin sillon 7-vuotiaana.

Aamulaulu kajahti melko kuuluvasti kuudentuhannen oppilaan keuhkoista

Kotimatkalla toimiston poijjat pysäyttivät auton keskelle riisipeltoja pienelle tienvarsikojulle. Kojussa myytiin perus matkasnackeja, kuten... KÄÄRMEITÄ JA TOUKKIA JA SAMMAKOITA JA HEINÄSIRKKOJA! Oltiin aiemmin uhottu, että jotain kreisiä maistetaan ja nyt oli sitten pakko. Valittiin pienin paha, eli heinäsirkat. Itseasiassa ne oli maultaan oikeasti tosi hyviä, just paistettuja ja hyvin maustettuja. Mutta se ajatus, että suussa on joku hyönteinen... Yäääääh vieläkin menee kylmät väreet. Heh, oon kyllä niin hienohelma etten kestä itseäni. Hyvää ravintoahan ne on, tosi hyvä proteiinin lähde ja helposti suoraan luonnosta saatavilla. 

Käärmekokki

Sammakkosoppaa

Vasemmalla ylimpänä (ISOJA!) hämähäkkejä, keskellä käärmeitä ja alimpana sammakoita.
Oikealla ylempänä heinäsirkkoja ja alhaalla jotain tipuja. Toukat jäi kuvasta pois, harmi.

Heinäsirkan syöminen herätti tunteita

Meidän isopomo oli pari viikkoa sitten Suomessa koulutusvierailulla ja palasi takaisin intoa ja ideoita puhkuen. Mahtavaa, että hän ymmärtää nyt vähän enemmän mistä me tullaan ja miksi tehdään kuten tehdään. Tuntuu, että hän jakaa nyt vielä enemmän meidän näkemyksiä ja tietää omasta kokemuksesta, että mistä me puhutaan ja miksi jotkut asiat esimerkiksi toimii paremmin jollakin tavalla.

Toimistohommien ohella ollaan pidetty pari kenttäpäivää, tutustuttu kouluun ja paikalliseen opettajankoulutuslaitokseen sekä käyty tapaamassa koulun komiteoita sekä pagodan ja yhteisön päälliköitä. Ollaan pidetty myös etätyöpäiviä kotona, jolloin ollaan askarreltu opetusmatskuja. 

Ei heti tule mieleen että tämä on koulu, mutta on se, toinen meidän kenttäkouluista.
Sanotaanko että melkonen työmaa tässä.

Hankkeen nimi on "Dream School"
ja kyllä sellainen tästä rakentuu jonakin päivänä!

Luokkahuone. Päivänvalo pilkistää seinälautojen välistä ja katossakin on kymmenen reikää.
Ilmanvaihto on siis ainakin kunnossa!

Nyt meikämimmi lähtee pakkailemaan rinkkaa, nimittäin huomenna lähden Vietnamiin. Hanoi, täältä tullaan!


♥ Minski, reissumielellä

tiistai 20. syyskuuta 2016

Elämä raiteillaan

Sadekausi on päässyt jo muutamana päivänä näyttämään niin sanotusti mistä kana pissii. Kun täällä sataa, niin se ei ole mitään kevyttä aamukastetta, vaan kunnolla saavista niskaan. 



Sadekausimallisto

Enimmäkseen kuitenkin aurinko hellii. No okei, polttaa ja laittaa hien lentämään. Mun olkapäät muistuttaa nykyään seepraa, en ymmärrä miten vielä kuukauden jälkeenkin voi joka päivä paahtua erilaiset rajat.

Maaperä huutaa jo sadetta.

Viikonloppuna alkoi Pchum Ben, 15 päiväinen buddhalainen juhla. Näiden reilun kahden viikon ajan ihmiset menevät aamuisin neljän ja kuuden välillä luostareihin, pagodoihin, viemään hengille ruokaa ja lahjoja sekä rukoilemaan temppeleihin munkkien kanssa. Munkit vastaanottavat näitä uhrilahjoja, sillä uskotaan että heidän kauttaan ne välittyvät kuolleille, "aaveille". 

Juhlan tarkoituksena on sovittaa kuolleiden sukulaisten syntejä aina seitsemän sukupolvea taaksepäin. Uskotaan, että kuolleita sieluja, "aaveita", on neljää eri tyyppiä. Näistä vain yksi, Pakrakteaktopak Chivi, voi vastaanottaa munkkien välityksellä uhrilahjoja, kuten ruokaa. Omaisten tuomat lahjukset, syntien sovitukset, auttavat aaveita pääsemään lopulta tälle tasolle.

Pchum Benin ajan jokaisen pagodan ämyreistä kaikuu munkkien lukemana pyhiä tekstejä ja lauluja vuorokauden ympäri. Meidän hotellilta katsottuna kahden kilometrin säteellä on seitsemän pagodaa, joten hiljaisuudessa ei tarvitse elää. Mutta on se hienoakin. Oikeasti on tosi taianomaista herätä aamulla ensimmäisten auringonsäteiden pilkottaessa horisontissa, kun kaupungin hiljaisuuden katkaisee ainoastaan kaunis buddhalainen sävel.

Kambodzalaisista 97 % on buddhalaisia, joten uskonnon piirteet ovat vahva osa kulttuuria. Buddhalaisuuden perustana on usko reinkarnaatioon, jälleensyntymiseen. Ihmiset uskovat siis karmaan ja pyrkivät siksi elämään mahdollisimman hyveellisesti. Antamista pidetään tärkeänä; se mitä meillä pidetään hyväntekeväisyytenä on täällä arkea. Kaikkien olentojen hyvän kohtelun uskotaan tuovan hyvää karmaa. Sitä paitsi kulkukoira saattaa olla oma edesmennyt mummo, ei sitä sovi potkia. 

Toisaalta esimerkiksi vammaisuus nähdään edellisen elämän synnin ilmentymänä, huonon karman seurauksena. Näin ollen ajatellaan, etteivät vammaiset ansaitse empatiaa tai apua, mikä näkyy vammaisten välinpitämättömänä kohteluna. Pohdittiin myös lihansyönnin ristiriitaisuutta, eikö silloinkin lautasella voi olla isoisä? Vai tuoko kenties jonkun olennon syöminen sen sielun lähemmäs itseä? Vai onko niin, että sielu siirtyy kuollessa jo eteenpäin, joten lautasella oleva pihvi on vain sieluton pihvi? Toisaalta se pihvieläinhän oli elossa täysin sielukkaana ennen lautaselle päätymistä. Hmmmmm..

Ihmiset kiertävät suitsukkeiden ja uhrilahjojen kanssa ympäri pagodaa,
pysähtyen välillä rukoilemaan tai jättämään lahjoja erilaisten pyhien patsaiden kohdille.

Käsittämättömän huono kuvanlaatu johtuu hämäryydestä,
mutta ehkäpä tästä silti saa käsityksen rukoushetkestä luostarissa. 



Kävimme testaamassa myös Battambangin kuuluisan nähtävyyden, bambujunan. Juna on resiinan tapainen bambusta tehty vaunu. Junat kulkevat yhtä raidetta pitkin läheiseen kylään ja takaisin. Vastaantuleva liikenne ohitetaan nostamalla vaunu sivuun raiteilta. Vaunuissa on käsikäyttöinen moottori, ja heti alkumetreillä ilmeni, että aikamoista vauhtia niillä päästellään! Hurjaa menoa bambulaverilla keikkuen, ei puhettakaan istuimista tai kaiteista, saati kypärästä tai turvavöistä. Huh!

Kuvassa yksi bambujuna. Ei muuta kun bambupedille kyytiin ja menoksi!

Tälläisen viidakon läpi huristeltiin

Ihan kun Lintsillä! Kauhee hepuli, mutta ei saa happea kun vastaantuleva ilmavirta on niin kova. 
Eikä suuta kannattais muutenkaan avata kun kaiken maailman sirkat ja sudenkorennot lentää sisään.

Mitäs muita kuulumisia pitikään kertoa.. Puikoilla syöminen sujuu jo lähes kuin ammattilaiselta, ja jos ei sujuisi niin nälkähän se olisi. Kielenopiskelu etenee, aiemmin saatoin vastata kyytiä tarjonneelle tuktuk-kuskille ei kiitoksen sijaan huomenta, mutta nyt en enää huutele kaduilla ihan mitä sattuu. Olen myös saanut ekan buddhalaismunkkikaverin, mikä on aika hauskaa!


♥ Minski, buddhalaisuuden äärellä

torstai 8. syyskuuta 2016

Phare Ponleu Selpak - Breathtaking experience

En pysty ylistämään tätä tarpeeksi. Sirkus on aina sirkus, epätavallisen lahjakkuuden näkeminen koskettaa joka kerta. Olin pari vuotta sitten katsomassa Cirque du Soleil:ta, ja silloin tuntui etten muistanut hengittää koko esityksen aikana. En olisi ikinä uskonut, että saan samanlaisen tunteen pienen savitien päässä olevassa ladossa keskellä Kambodzaa. Tämän fiiliksen aikaansaa Phare Ponleu Selpak, hyvää tekevä sirkuskoulu.

Koko esityksen ajan olen ihan tunteissa, ihokarvat pystyssä. Lavalla, parrasvaloissa, on joukko katulapsia, joiden kohtalo voisi olla hyvin erilainen. Mielettömien taitojen ja lahjakkuuksien taustalla on käsittämättömän kova työ ja harjoittelu. Nuorten kasvoilta paistaa kilometrien päähän se liekki, halu tehdä juuri tätä. Tämä tausta tekee esitykseen uskomattoman taian. Kehitysmaan katulapsi, jolle on tulevaisuuden kohdalle jaettu pikimusta kortti, taistelee itselleen uuden mahdollisuuden ja on nyt parrasvaloissa matkalla kohti menestystä.

Tässä tekemäni videonpätkä esityksestä.
Yritys on hyvä, mutta eihän sitä tunnelmaa taida purkkiin saada.

Phare Ponleu Selpak -sirkuskoulu perustettiin vuonna 1994. Ensimmäiset oppilaat tulivat Thaimaan rajalta pakolaisleiriltä. Siitä lähtien koulu on pelastanut lapsia kaduilta, tarjonnut heille koulutuksen ja tulevan ammatin. Koulussa voi nykyään opiskella myös teatterialaa, musiikkia ja tanssia. Tällä hetkellä koulussa on yli 1000 oppilasta. Koulu kestää 7-8 vuotta, jonka jälkeen oppilaat ovat valmiita siirtymään ammattilaisiksi, joko kotimaahan tai ympäri maapalloa. Ehkäpä se kertoo koulun tasosta, että kaksi entistä oppilasta työskentelee nykyään Cirque du Soleil:ssa. 


♥ Minski, onnellinen uusista mahdollisuuksista

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Pesänrakennusta

Saavuin Battambangiin viime keskiviikkona. Phnom Penhin jälkeen kaupunki tuntuu raikkaalta, hallittavan kokoiselta ja vihreämmältä paikalta. Liikennekin on rauhallisempaa, en enää läheskään joka päivä meinaa kuolla.

Battambang on Kambodzan toisiksi suurin kaupunki, joskaan laajalle levittäytyneen kaupungin yli miljoonan hengen asukasmäärä ei näyttäydy ydinkeskustan pikkukaupungin olemuksessa. Kaupungista löytyy kaikkea ostoskeskuksista luostareihin ja leffateattereista kuntosaleihin. Silti ihan keskustan tuntumassa saattaa olla lehmiä laiduntamassa joen varrella. Kaupunki on erityisesti reppureissaajien suosiossa, enkä ihmettele. Kadulla seisoskellessa voi askeltakaan ottamatta nähdä muinaisia temppeleitä, länkkärikahviloita, khmer-katukeittiöitä ja aerobic-puistojumppaajia vieretysten sulassa sovussa. Uuden ja vanhan, itämaisen ja länsimaisen sekoitus ilman massaturismia on jotain mikä viehättää!








Uusi koti sijaitsee Coconut Housessa mun työkaverin, Elinan, alakerrassa. Mun hotellihuone on yksiö, jossa on oma keittiö ja kylppäri. Paras juttu on takapihan uima-allas! 



Työmatka on n. 15 minuuttia rauhallisesti kävellen, mutta vaikka kuinka rauhallisesti kävelee, niin toimistolle tultaessa ollaan niin hikisiä kuin oltaisi uimasta tulossa. Meidän eka aamurutiini toimistolla onkin "hikitanssi", jossa olennaisia liikkeitä on tuulettimen edessä pyöriminen ja semi-strippaus, jotta isoimmat hikijoet kuivuisi.

Meillä on Elinan kanssa mieletön suunnitteludraivi päällä. Näppäimistö laulaa, kun me kirjoitellaan kaikkia pläänejä ylös. Peruskoulut on täällä vielä jonkin aikaa lomalla, mikä tarkoittaa meille nimenomaan arvokasta suunnitteluaikaa, sekä isojen bossien tapaamisia. Meidän toiveena on myös päästä paikalliseen opettajankoulutuslaitokseen pitämään workshoppeja, saa nähdä kuinka tämä toteutuu. 

Työnteko maistuu tällä hetkellä mansikoilta. Oon niin elementissäni kun saan olla luova, suunnitella ja kehitellä. Tehdyllä työllä on suuri merkitys, tuntuu että teen jotain oikeasti tärkeää. Tunnen myös olevani vakaalla maaperällä, tiedän ja osaan työni, mutta samalla työpari nostaa mua koko ajan uudelle tasolle ja tunnen kehittyväni. Tosi voimaannuttava tunne!

Joskus kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa - joskus ei.

Ollaan myös alettu opiskelemaan kieltä, jotta normi arki sujuisi jossain vaiheessa khmeriksi ;)

Muutenkin elämä alkaa sujumaan. Enää ei ole joka hetki ihan järkyttävä koti-ikävä, vaan tuntuu että voin oikeasti viihtyä täällä. Ollaan löydetty kaikenlaista ihanaa vapaa-ajan puuhaa, mikä helpottaa sopeutumista tosi paljon ja tekee iloiseksi.


Here Be Dragons on lempparipaikka! Guesthouse/baari/ravintola on ihan mahtava hengailupaikka, jossa saa viettää aikaa muiden ulkomaalaisten kanssa. Täällä on joogaa, pubivisoja, leffailtoja, grillailua.. Vaikka viihdyn paikallisten kanssa tosi hyvin, on muiden ulkomaalaisten seura myös äärettömän tärkeää ja jopa terapeuttista. 


Ulkokuntosali, mahtavaa! Eka yritys tosin oli vähän huono. Mentiin jumppailemaan joskus 1 maissa päivällä, "kun ei ole muita liikkujia niin saadaan tehdä rauhassa". No saman tien kun koskin polttavan kuumaan rautaan, ymmärsin miksi paikalliset urheilee vasta auringon laskettua.. Aurinko tekee noi laitteet kiehuvan kuumaksi, ei olleet palorakkulat kaukana. Live n learn.

Maailman parasta tällä hetkellä on se, että mun rakas ystävä tulee käymään täällä muutaman viikon päästä. Se tekee mut niin onnelliseksi, jee! Sain viestin myös yhdeltä opiskelukaverilta, joka tulee Aasian reppureissullaan poikkeamaan tänne myöhemmin syksyllä, vitsi kuinka hauskaa!

Tässä kuvassa tiivistyy se, miksi mä rakastan matkustamista.
Tälläset yllättävät, hauskat kohtaamiset on yksi elämän suurimmista rikkauksista!


♥ Minski, uutta elämää rakennellen