Sivut

tiistai 30. elokuuta 2016

Phnom Penh

Phnom Penh on helposti lähestyttävä, yllättävän kansainvälinen ja lempeä suurkaupunki. Asukkaita täällä on n. 1,5 miljoonaa, eli noin kymmenesosa koko Kambodzan väestöstä. Turisteista ja kasvusta huolimatta kyseessä on selkeästi kehitysmaan pääkaupunki. 

Toimeentulo on epävarma, esimerkiksi opettajan palkka on n. 40 $ kuussa, kun elämiseen riittävä minimi olisi sadasta kahteensataan dollariin kuussa. Silti hymyt ovat ystävällisiä, apua saa vaikkei osaisi edes kysyä. Englannin kielitaito on yleisesti melko hyvä, ja asiat hoituvat ilmankin. 

Valuuttana täällä toimivat sekä Yhdysvaltain dollarit että Kambodzan rielit, sulassa sovussa rinnakkain. Yksi dollari vastaa 4000 rieliä, ja tätä pienempi vaihtoraha annetaankin usein rieleissä, vaikka maksu olisi tapahtunut dollareilla. 

Tutustuin heti ensimmäisinä päivinä paikalliseen tuktuk-kuski Daraan. Tällainen luottokuski onkin aika timanttinen löytö, helpottaa elämää suuresti. Kambodzassa kadut on nimetty numeroin, esimerkiksi mun hotelli löytyy kadulta 282 ja meidän toimiston osoite on Street 370. Tämä on loppupeleissä tosi selkeä järjestelmä, varsinkin kun täällä on käytössä Khmerin kiemura-aakkoset, joiden selvittäminen voisi vaivuttaa epätoivoon. Eksyneen neuvominen onnistuu numeroilla sujuvasti jopa ilman yhteistä kieltä.

Jos liikennekaaoksesta jokin logiikka löytyy, niin periaatteessa täällä on tavallinen oikeanpuoleinen liikenne. Liikenne on vauhdikasta ja ulkopuolisen silmin kaaottista, mutta väistämiskulttuurin ollessa vahva pysyy liikennekin sujuvana. Mopoilla ei tosin ole mitään sääntöjä; ajosuunta, väylä ja nopeus on jokaisen kuskin oma valinta. Meille sanottiinkin että mopoja kannattaa varoa, eivät he tahallaan törmää, mutta olettavat että kaikki muut väistävät heitä.. 

Ensimmäisenä viikonloppuna urakoitiin oikein olan takaa nähtävyyskierroksia. Kävimme Royal Palacella, Toul Tom Pong -torilla, Nightmarketissa, Mekong-joella risteilyllä, Toul Slengissä ja Killing Fieldsillä.

The Royal Palace, Kambodzan kuningas Norodon Sihamonin residenssi. Palatsiin ja sen temppeleihin pääsee tutustumaan ihan sisälle asti kunhan on siveelliset, olkapäät ja polvet peittävät kuteet.

Toul Tom Pong -Market eli Russian Market. Vaatteita, ruokaa, ennustajia, eläimiä, partureita..
Täältä löytyy kaikki mitä voi tarvita syntymän ja kuoleman välillä, ja eiköhän näillä loputtomilla sokkelokujilla voi myös syntyä ja kuolla.

Mekong River. Venekoteja ja maisemia joella auringonlaskussa.
Satamasta lähtee klo 17 useampia veneitä, reissu kustantaa 5 $.

Night Market. Valtava mattojen peittämä alue ruokailijoille sekä kymmeniä eksoottisia herkkuja tarjoavia ruokakojuja.

Mulle ehdottomat vierailukohteet oli Toul Sleng ja Killing Fields, koska niiden tapahtumat määrittää jokaisen kambodzalaisen arkea tänä päivänä. Tämä maa on muutaman kuukauden ajan mun koti, ja siitäkin syystä on älyttömän tärkeä tietää, mitä nämä ihmiset on kokeneet.

Tästä eteenpäin asiat on äärimmäisen rankkoja, joten on myös todella ok jättää lukeminen tähän. 

Vuonna 1975 hirmuhallitsija Pol Potin johtamana punakhmerien armeija tyhjensi kaikki suurimmat kaupungit ja ajoi kansan maaseudulle pakkotyöhön, mikä johti miljoonien ihmisten kuolemaan. Kansanmurhan aika kesti vuoteen 1978. Armeija vangitsi, kidutti ja surmasi miljoonia oman maansa kansalaisia. Perheet erotettiin, moni ihmisistä ei vielä tänäkään päivänä tiedä sukulaistensa kohtalosta.

Toul Slengiin, koulusta kidutuskeskuskseksi muutettuun rakennukseen, tuotiin yhteensä n. 17 000 ihmistä kuulusteltavaksi ja kidutettavaksi. Pidätyksen syyksi riitti koulutus ja sivistys, tälläiset henkilöt nähtiin uhkana Pol Potin hallinnolle. Suuri osa vangeista kuoli kidutukseen, aliravitsemukseen tai tauteihin. Jäljelle jääneet kuljetettiin teloitettavaksi Choeung Ek Genocidal Centeriin, yhteen maan tuhnsista "Kuoleman kentistä" (The Killing Fields). 


Toul Sleng - kauhujen koulu
Vankien säännöt

Koululuokat oli muutettu kidutusselleiksi


Monet Killing Fieldseistä ovat edelleen maamiinoitettuja alueita, joten niihin ei ole pääsyä. Niissä teloitettiin ja joukkohaudattiin yhteensä n. 1,5 miljoonaa ihmistä. Miehiä, naisia, lapsia, lakimiehiä, poliitikkoja, opettajia, maanviljelijöitä.. Tunnuslauseena oli, että surmaa mieluummin vahingossa ystäväsi kuin jätä vihollinen vahingossa henkiin.

Choeung Ek Genocidal Center - The Killing Fields







Tässä mun Snapchattiin lähettämät fiilikset siitä mitä just olin nähnyt ja kuullut.
Jälkikäteen kun katson itseäni ni huomaan ettei ole kyllä hetkeen ollut noin tyhjää ja sanatonta oloa.

Näistä
tapahtumista ei ole kauaa, ja esimerkiksi joidenkin syyllisten tuomiot teoista on langetettu vuonna 2007. Kambodzalaiset ovat yhä traumatisoituneita ja asia on kipeä. Poliittinen tilanne on edelleen epävakaa, korruptoitunut ja turvaton yhden ja saman puolueen oltua vallassa jo lähes 40 vuotta. Muutos vie kuitenkin aikaa, eikä ongelmiin ole yhtä tai kahta selkeää ratkaisua taustojen ollessa niin monella tasolla, syvästi kulttuuriin sitoutuneita.


♥ Minski, overwhelmed

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Ensikosketus Kambodzaan

Täällä mä nyt oon! Lennot meni nopeasti, olis ollu vaikka mitä hyviä leffoja koneessa, mut mestarinukkuja-Minna iski ni en nukkumiselta ehtinyt katsoa kun kaksi. Laukku oli jäänyt Bangkokiin, mutta löysi onneksi lopulta perille mun hellään huomaan Phnom Penhiin.



Viiksihiki on läsnä jatkuvasti. Päivisin +35°, öisin laskee jopa +26°:seen. Ei täällä silti ole sellanen lamaannuttava paahde. Vaikka hikoilenkin kuin saunassa, niin silti jaksaa tehdä ja touhuta koko ajan. Iltaisin on ollut mahtavia ukkosia, kauaa ne ei kestä mutta vettä tulee kun ämpäristä. Vaikka täällä on nyt sadekausi, niin päivät aina porottaa aurinko ja sateet tulee vasta sitten illalla ja yöllä.





Kello on täällä 4 tuntia enemmän kun Suomessa, eli ei mikään ihan kamala aikaero. Jostain syystä mulla on kuitenkin ollut tosi paha jetlag tällä reissulla. Yhtenä yönä en ehtinyt ees nukahtaa kun herätyskello jo soi! Mutta kyllä tää pian tasaantuu. Ja sitten mulla ei ole mitään tekosyytä kaikelle sekoilulle.

Perjantaina oli ensimmäinen työpäivä. Käytiin läpi työnkuvat, asunto- ja turvallisuusasiat ja muita käytännön juttuja. Lähden luultavasti ensiviikon alussa Battambangiin, missä mun työpaikka sitten on. Odotan jo kovasti! Haasteita ja vaikeuksia tulee varmasti, mutta on tosi luottavainen olo nyt. Tiedän mitä teen, ja tiedän että handlaan sen kyllä. 


Täällä on oikeasti melko turvallista, kunhan tietää mitä varoa. Liikenne on selvästi suurin riski, jo kadun ylittäminen on selviytymistaistelu. Laukkuvarkaudet on myös iso ongelma, niitä varastetaan liikenteessä repäisemällä vauhdissa laukku olalta. Valtavan köyhyyden vuoksi myös kidnappauksia tapahtuu jonkun verran. Meille sanottiin, että pimeällä ei ole syytä liikkua yksin ulkona, ja klo 12 jälkeen yöllä poliisien lopettaessa partioinnin, ei ulkona kannata olla enää lainkaan.


Tässä pikkupätkä mun työmatkasta. Vähän hommaa päästä tien yli.

Politiikka on täällä koko ajan läsnä enemmän kun voi kuvitellakaan. Kuvio on sekava ja eikä aina niin päivänvaloa kestävä. Pääministerin puolue on ollut vallassa jo 32 vuotta ja tämä puolue määrittää ja määrää oikeastaan kaikesta, mitä maassa tapahtuu. Jos kuulut väärään puolueeseen, on mahdollisuudet millä tahansa elämän alueella aikalailla nolla. Opposition jäsenet eivät edes voi asua maassa. Jonkin aikaa sitten itsenäinen, hallituksen toimia kriittisesti tutkiva politiikantutkija murhattiin, syyllistä ei ole saatu kiinni. Näistä asioista keskusteltaessa paikalliset lopettavat tiettyyn pisteeseen ja kiusaantuneina hihittäen vaihtavat puheenaihetta tai vaikenevat kokonaan.

Liikun nyt siis vähän tulenaralla alueella kirjoittaessani näistä. Pääministeri puolueineen pitää esimerkiksi ihmisoikeusasioita tiukasti omissa kätösissään eikä niihin auta ulkopuolisten puuttua liiaksi. Hallitus päättää, mitkä järjestöt saavat toimia maassa ja mitkä eivät, riippuen kuinka näkökulma ja toiminta kohtaavat hallituksen linjan. Opettajat ilman rajoja saa toimia maassa, koska meidän agenda on selvästi koulutuksessa. Toki jokainen ymmärtää, että meidän työ on ihmisoikeustyötä. Laadukas opetus parantaa köyhimpienkin (ja "väärien puolueiden") kansalaisten sivistystä, tietoa omista oikeuksista ja mahdollisuuksista, sekä toivottavasti tulevaisuudessa auttaa pitämään lapset koulussa, jolloin he eivät joudu lapsityöläisiksi tai ihmiskaupan uhreiksi, mikä on tällä hetkellä todellisuus n. 3/4 osalle tämän maan lapsista. 

Opettajat ilman rajoja toimii siis hallituksenkin silmissä hyvällä asialla, ja saamme toimia täällä rauhassa. Maan opetusministeri on oikeasti kiinnostunut koulutustason parantamisesta ja tekee tiivisti yhteistyötä meidän järjestön kanssa. Lisäksi Kirkon Ulkomaanapu, jonka alaisena mekin ollaan, tukee täällä mm. Naistenpankin toimintaa, sekä Changemaker -toimintaa, jossa paikalliset nuoret toimivat aktiivisesti paremman huomisen puolesta. Toivoa siis on!



Seuraavassa postauksessa enemmän siitä mitä oon täällä tehnyt ja yleisesti pari sanaa Phnom Penhistä turistilasien läpi!


♥ Minski, hikeä pyyhkien

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Näkemiin

Viimeinen viesti Suomesta. Oon niin kiitollinen tästä mielettömästä kesästä ja ylipäänsä mun rakkaista läheisistä. Siitä, että mulla on täällä jotain, mitä jään kaipaamaan niin että sydämeen sattuu. Ja silti saan lähteä kokemaan jotain upeaa, jotain mitä mun sydän kaipaa ihan kauheasti. 

Pelottaa. Mihin mä olen menossa? Osaanko tehdä hommani? Pystynkö lunastamaan odotukset, omat ja muiden? Miten helkkarissa mun rahat riittää? Miten mä selviän ikävästä? 

Itkettää. Olen onnekas, niin monesti saan lähteä ja palata. Kun ei vaan tarvitsisi sanoa näkemiin ja erota. 



Vihaan lähtemistä. Onneksi sitä seuraa aina saapuminen. Siksi mä rakastan elämää, vaikka välillä se särkee sydämen ja maistuu kyyneliltä.


♥ Minski, lähtötunnelmissa

maanantai 22. elokuuta 2016

Kaksi päivää lähtöön

Kiirettä, ystävien ja perheen hyvästelyä, asioiden hoitoa, muistilistoja, suunnittelua, muuttoa, ostoksia, lääkärissä käymistä, festareita.. Tässäpä kuvina kurkistus mun elämään ja tähän touhotukseen viimeisinä viikkoina Suomessa.
Pyykinpesua ja pakkaamista on riittänyt, varsinkin
kun kämppä on tyhjennettävä väliaikaisille vuokralaisille.

Suunnittelua ja asioiden hoitamista.. Kuinkahan sitä muistais tehdä kaiken?

Ehdin onneks viettää ihanan paljon aikaa ystävien kanssa!

Laatuaikaa perheen kanssa

Blockfestit oli täydellinen kesän päätös,
rakkaita ystäviä, lempimusaa ja ihan vaan parasta aikaa!

Blockfest vibes ♪♫


Nyt viimeisiä pikkujuttuja hoidettavana, esim. tavaroiden muutto Jyväskylään porukoille, malarialääkkeiden hakeminen ja vuokrasopparin kirjoittaminen.. Silti ei jotenkin yhtään stressaa, kyllä mä saan kaiken hoidettua.



♥ Minski, pakkailuterkuin

perjantai 5. elokuuta 2016

Mihin mä menen?

Vajaat kolme viikkoa lähtöön. Rokotukset hoidettu, passi löydetty, lentoliput kunnossa, kämpän jälleenvuokraus hyvällä mallilla ja tuhat muuta pikkuasiaa joko työn alla tai ainakin to do -listalla. Silti oma pää ei ole ihan vielä tässä kaikessa mukana. En voi käsittää, että ihan pian oon jossain kaukana tekemässä jotain mistä mulla ei ole vielä hajuakaan. 

Mulla on takana ihan mielettömän ihana kesä, enkä oo vielä valmis päästämään siitä irti. Tosi haikeaa, vaikka samalla tiedän että tää kesähän loppuu täällä ja jatkuu siellä mihin mä menen. Jotenkin lähdöt on vaan mulle joka kerta ihan supervaikeita, riippumatta mistä ja minne. Toisaalta, onhan tässä VIELÄ melkein kolme viikkoa aikaa. Muhammad Alin sanoin, "Don't count the days, make the days count". 

Mutta nyt tän postauksen varsinaiseen pointtiin! Yhtenä kesäisenä aamuyönä auringon noustessa Töölön kivitalokujille kävin keskustelun, jonka jälkeen pohdin, että vois olla paikallaan ylipäänsä kertoa missä Kambodza sijaitsee. Se ei ole esim. Afrikassa tai Saudi Arabian naapurimaa, vaikka ei nekään veikkaukset ihan täysin huonoja olleet. Samalla pallolla kuitenkin. Mutta tässä pieni selvennys asiaan.

Tuonne mä menen, Thaimaan, Laosin ja Vietnamin keskelle.


Aluksi majailen hetken Kambodzan pääkaupungissa Phnom Penhissä,
mutta mun varsinainen koti tulee olemaan Battambangissa.


Vaikka Wikipedia on tietolähteenä joskus hiukan arveluttava, saa sieltä kuitenkin ihan hyvän pintaraapaisun Kambodzaan. Itse tykkäsin myös Kilroyn sivuista, mistä löytyy vähän reippureissaajapainotteisempi versio. 

Mun mielestä on aina tosi tärkeää tietää edes vähän mihin on menossa ja selvittää paitsi maan nykytilannetta, myös historiaa. Tosiasiahan se on, että historia vaikuttaa kaikkeen nykypäivänäkin. Oman kokemuksen mukaan menneisyyden tunteminen on erityisen merkittävää kehitysmaissa, koska monesti nykytilaan johtaneet asiat ovat siellä melkolailla lähimenneisyyttä, yhä kipeitä ja iholla. 

Kambodzan historia on verinen ja kamala. Vietnamin sota, sisällissodat ja hirmuhallinnot ovat jättäneet syvät arvet, jotka ovat yhä erittäin näkyvissä. Kambodza on yksi maailman köyhimmistä maista, ja siellä on edelleen miljoonia räjähtämättömiä maamiinoja joihin menehtyy vuosittain satoja ihmisiä.

Yksi eniten mua koskettaneista tapahtumista on Punaisten Khmerien johtajan Pol Potin 1970-luvun lopulla toteuttamat hirmuteot, esimerkiksi opettajien, lääkäreiden ja insinöörien järjestelmällinen lahtaaminen. Nämä tapahtumat ovat yhtenä syynä maan heikkoon sivistyksen ja koulutuksen tasoon, mikä taas liittyy vahvasti siihen, miksi Opettajat ilman rajoja toimii maassa ja miksi minullakin on kädessäni lentolippu ja työsopimus.

Että sellasta tällä kertaa. Hei se piti vielä kertoa, että töiden alettua voit lukea vähän virallisempia (hehe, varmasti) blogitekstejä täältä! Seuraa järjestöä myös Facebookissa :)


♥ Minski, elokuun tunnelmissa